Älykkäämpiä laitteita ja reaaliaikaista dataa päätöksentekoon

Teollinen internet synnyttää uutta liiketoimintaa ja innovaatioita

Esineiden internet (Internet of Things) perustuu laitteista ja ihmisistä saatavan datan hyödyntämiseen. Iot:n tuottaman datan avulla voidaan parantaa tuottavuutta ja riskienhallintaa sekä kehittää uusia liiketoimintamalleja myös perinteisille toimialoille.

Iot tarkoittaa koneiden ja laitteiden ohjaamista, mittaamista ja sensorointia internetverkon välityksellä. Reaaliaikaisen tiedon pohjalta voidaan esimerkiksi vähentää virheitä, tehostaa prosesseja tai ennakoida laitteen tai koneen huoltoa.

Xortec on IoT-teknologian edelläkävijä

Edelläkävijyys merkitsee meille asiakkaidemme kuuntelemista, jatkuvaa tuotekehitystä sekä uusimman ja kehittyneimmän teknologian soveltamista tuotteisiimme. Olemme soveltaneet Iot-teknologiaa arjen helpottamiseen ja liiketoimintojen tuottavuuden parantamiseen ensimmäisinä Suomessa.

Ensimmäinen suunnittelemamme ja valmistama Iot-tuote oli vuonna 2009 lanseerattu etäohjattava autojen lämmitystolppa, eTolppa. Main-IoT-vuotovahti puolestaan ennaltaehkäisee kiinteistöjen kosteusvaurioita ja niistä aiheutuvia kustannuksia.